Lataa pdf-näyte.
Lehdistötiedote 11.8.2016

Ilpo Koskela – Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja

Kovakantinen, koko 210x250 mm, 208 sivua, värillinen.
ISBN 978-952-270-229-6. Arktinen Banaani 2016.

 

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja on Ilpo Koskelan, kokeneen ja palkitun
tekijän laatima katsaus sarjakuvien tekemisen kiehtovaan maailmaan. Tämä teos on suurelta osin uusi versio, perustuen vuonna 2010 julkaistuun saman tekijän sarjakuvaoppikirjaan.

 

Uudessa sarjakuvantekijän oppikirjassa perehdytään tehokkaasti perusasioihin aina ideoinnista ja käsikirjoittamisesta sarjakuvan suunnitteluun, luonnosteluun, piirtämiseen ja värittämiseen – tietotekniikkaa unohtamatta. Lisäksi kirjassa esitellään uusia, kehittyneitä työtapoja ja kerrotaan tekijänoikeuksista, kustantamisesta ja markkinoinnista. Opas sisältää harjoitustehtäviä.

 

Aleks Revelin seikkailujen luojana tunnettu Koskela on toiminut sarjakuvan tekemisen opettajana Oulun taidekoulussa 14 vuoden ajan ja vetänyt useita alan kursseja sekä luentosarjoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

 
Kirja on myynnissä kirjakaupoissa ja nettikirjakaupoissa Suomessa. Linkki kustantajan verkkokauppaan. Kirjan voi tilata myös toivotulla signeerauksella hintaan 27 € sis. postimaksun suoraan tekijältä.

 

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja haastaa aikuisten värityskirjat?

Seuraava askel – piirrä itse ja väritä! Viime aikoina suuren suosion saavuttaneista aikuisten värityskirjoista ei liene vaikeaa siirtyä seuraavaan vaiheeseen, piirtämiseen. Ilpo Koskelan Uusi Sarjakuvatekijän oppikirja on oiva apuväline tähän, oli kysymys yksittäisestä piirroksesta tai sarjakuvasta.

 

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja on kattava tietoteos niin aloittelijalle kuin ammattilaisellekin. Mukana on lukuisin kuvaesimerkein kerrottuna tietoa piirtämisen ja värittämisen perustekniikoista, perinteisistä sekä uusista työvälineistä ja sarjakuvan tyylilajeista. Teos kuvaa seikkaperäisesti ideoinnin, käsikirjoittamisen, piirtämisen ja väritystyön eri vaiheet, jopa oman valmiin julkaisun tuottamiseen ja sen markkinointiin saakka. Ilpo Koskelan lisäksi seitsemäntoista suomalaisen sarjakuvan kärkinimeä kertoo kirjassa näyttein omista työtavoistaan.

 

Vuonna 2010 julkaistusta ja loppuunmyydystä Sarjakuvantekijän oppikirjasta on tullut käytetyin teos suomalaisessa sarjakuvaopetuksessa, niin yksittäisten taiteilijoiden kuin oppilaitostenkin parissa. Onhan kirja kattavin suomalaisen tekijän kirjoittama alan perusteos sitten 1980-luvun lopun. Syksystä 2010 saakka Koskela on kerännyt lisämateriaalia uutta, laajempaa teosta varten. Saadut palautteet ja toiveet on huomioitu tarkasti. Näin teoksen sivumäärä on kasvanut edellisestä kirjasta neljänneksellä 208:aan. Nimensä mukaisesti Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja on kokonaan uusi teos, jonka sisältö vastaa tämänhetkistä, vuoden 2016 tieto- ja taitotasoa. Opas sisältää myös harjoitustehtäviä.

 

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja on käyttökelpoinen myös sarjakuvien tutkimiseen ja niiden maailmaan tutustumiseen. Teoksen lukemalla oppii ymmärtämään sarjakuvan rakenteita ja sisältöjä, vaikka ei taiteilijaksi aikoisikaan. Sarjakuvien lukemisesta tulee palkitsevampaa ja analyyttisempaa. 

 

Esiintymisiä kirjaan liittyen:

 

Torstai 11.8. klo 16-18, Oulun Muusajuhlat, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7 , Oulu
Lauantai 13.8. klo 12-13, Animeseminaari, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7 , Oulu
Torstai 18.8. klo 16-19, KIRJAN JULKAISU, Oulun taiteiden yö, Pop-up -kirjakauppa, Sepänkatu 9, Oulu
Sunnuntai 4.9. klo 15.30 - 16.00, Helsingin sarjakuvafestivaali, Voima -lava
Lauantai 10.9. Raahen kirjamessut (myyntipöytä), Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitilat, Kirkkokatu 28 (2. krs) 
Sunnuntai 18.9. klo 12 - 12.30, Oulun Seniorimessut. Ouluhalli, Ouluhallintie 20, Oulu
Turun kirjamessuilla seuraavasti: 
Lauantai 1.10. klo 14.00-14.30 Signeeraus Arktisen Banaanin osastolla A/70
Sunnuntai 2.10. klo 13.00-14.00 Signeeraus Arktisen Banaanin osastolla A/70
Helsingin kirjamessuilla seuraavasti: 
Lauantai 29.10. klo 12.00–13.00 Signeeraus Arktisen Banaanin osastolla 6b68
Sunnuntai 30.10. klo 12.00–13.00 Signeeraus Arktisen Banaanin osastolla 6b68

Kirjan saa omistuskirjoituksella kaikissa tilaisuuksissa. Lista päivittyy ajan myötä.

 

 

Esimerkkiaukeamia kirjasta:

 

 

 

 

Artikkeleita ja ja kritiikkiä kirjasta:

Yle uutiset 11.8.2016

Kaleva sunnuntaina 21.8.2016, 2-sivuinen pdf
Kuuntele Ilpo Koskelan haastattelu Iskelmä Radiossa